Miksi poliisikunta ”purnaa” resurssien puutteesta?

Poliisin arvostus on Suomessa kansainvälisesti vertailtuna korkealla tasolla ja poliisi lukeutuu yhdeksi maamme luotetuimmista viranomaisista. Ammattiamme arvostetaan ja sen voidaan jopa katsoa olevan osa kansallista kulttuuriamme. Joka ei tätä usko, niin kertokoon jonkun hyvän suomalaisen elokuvan, jossa poliisi ei esiinny tavalla tai toisella.

Näistä tosiasioista ja kirjoittajan väitteistä huolimatta aihetta on syytä lähestyä kriittisesti ja pohtia sitä, miksi suomalaiseen poliisitoimeen on liitetty jatkuva resurssien puute ja sen esiin nostaminen. Miksi poliisin henkilöstössä kasvaa riittämättömyyden tunne ja mikä on sen juurisyynä? Asiaa on syytä avata laajemmin nyt kun Iltalehti on uutisoinut laajasti poliisikuntaan tehdystä kyselystä ja sen tuloksista. Miksi poliisien etujärjestö Suomen Poliisijärjestöjen Liitto ry. korostaa resurssipulaa. Eikö palkansaajaliikkeen pitäisi keskittyä palkasta ja muista työehdoista neuvottelemiseen?

Tarkastelujaksomme voidaan ajoittaa niinkin lähelle kuin kuluvan vuosikymmenen alkuun. Tuolloin rivissä olevien poliisien määrä oli noin 8000. Elettiin syvässä rauhantilassa ja yhteiskunnallisen tilanteen ollessa vakaa. Ennalta estävään toimintaan oli resursseja ja ’lähipoliisit’ kiersivät kouluissa ja oppilaitoksissa kertomassa – kuulijakunnasta riippuen – pyöräilykypärän ja heijastimen tärkeydestä aina huumausaineiden vaaroihin ja haittoihin. Poliisi näkyi liikenteessä Liikkuvan poliisin valvoessa tienkäyttäjien turvallisuutta. Resursseja ei tuolloinkaan ollut liikaa saati edes tarpeeksi, mutta vallitsevan tilanteen kanssa saattoi elää. Tällä tarkoitan myös poliisikunnan työssä jaksamista ja ammatissaan viihtymistä.

Kuluvan vuosikymmenen aikana poliisien määrä on pudonnut noin 7200:een poliisimieheen. Lyhyellä matematiikalla tämä tarkoittaa poliisikunnan vahvuuden vähentymistä keskimäärin noin sadalla poliisimiehellä per vuosi. Tähän vaikutti osaltaan myös poliisin koulutusuudistus, jonka yhteydessä poliisikoulu laitettiin kiinni eikä sinne otettu yhtä ainoaa uutta oppilasta. Poliisikoulutuksen keskeyttäminen aiheutti shokkivaikutuksen poliisien määrään. Tämä kuitenkin realisoitui vasta pidemmällä aikavälillä poliisin koulutuksen kestäessä keskimäärin hieman yli kolme vuotta. Summa summarum: poliisit ja muu poliisin henkilöstö on työskennellyt lähes koko kuluneen vuosikymmenen alas ajettavassa organisaatiossa.

Ainoa hyvä asia muutoksessa on ollut se, että työttömien poliisien määrä on vuosikymmenen aikana taittunut useista sadoista kahden käden sormilla laskettavaksi. Tästä huolimatta satoja poliiseja työskentelee edelleen määräaikaisissa virkasuhteissa ilman taustavirkaa (ts. he eivät tuuraa esimerkiksi virkavapaalle siirtynyttä). Nämä määräaikaisuudet ovat lyhytkestoisia verrattuna esimerkiksi vuorotteluvapaista tai vanhempainvapaista aiheutuneisiin poistumiin ja niiden perusteella täytettäviin määräaikaisiin virkoihin. Taustavirattomia poliiseja oli (12/2018) yhteensä 271 ja taustavirattomia siviilitehtävissä toimivia 269 henkilöä (luku ei sisällä poliisiopiskelijoita).

Käytännössä nämä taustavirattomat määräaikaiset virkasuhteet ovat vaarassa katketa tai katkeavatkin silloin, kun poliisiyksikön vuosittainen rahoituskehys on vaarassa ylittyä erityisesti muuttuvien kustannusten vaikutuksesta (äkilliset ja yllättävät tapahtumat tai esimerkiksi merkittävät valtiovierailut). Tosiasiassa nämä nuoret poliisinalut, joiden tulisi asettua aloilleen ja hankkia asunto ja perustaa perhe, ovat se poliisin olematon ’särkymävara’, jolla jo lähtökohtaisesti riittämättömään poliisibudjettiin saadaan liikkumavaraa. Tämä liikkumavara tehdään kuitenkin nuorten ihmisten kustannuksella.

Poliisien lukumäärän ohella myös työn sisältö ja uudet tehtävät ovat haastaneet virkamieskuntamme. Kuluvan vuosikymmenen puolivälin laajamittainen maahantulo sen kaikkine heijastusvaikutuksineen on vaikuttanut työn määrän kasvun ohella myös sen sisältöön. Lainsäädäntöhankkeiden kuten esitutkinta- ja pakkokeinolakiuudistuksen johdosta työmme edellyttää entistä tarkempia muotomääräyksiä, joiden täyttäminen sitoo entistä enemmän poliisin työaikaa. Näiden lisäksi mm. hybridivaikuttamisen estäminen, terrorismin torjunta ja kyberrikollisuus tuovat uusia haasteita harvenevalle poliisikunnalle, joka yrittää selviytyä päivittäisistä tehtävistään kunniallisesti ja virkavastuun edellyttämällä tarkkuudella.

Kaksoisepäonnistuminen, jolla tässä tapauksessa tarkoitetaan tehtävämäärän lisääntymistä henkilöstöresurssien vähentyessä, on edellyttänyt poliisiviranomaiselta tehtävien priorisointia. Poliisin lähes miljoonasta hälytystehtävästä noin 10% eli 100 000 hälytystehtävää jää vuosittain ajamatta, koska keikalle ei ole lähettää vapaata partiota. Vastaavasti poliisin vastaanottamia rikosilmoituksia ei ehditä tutkia ja niitä joudutaan rajoittamaan pois aktiivisesta tutkinnasta. Päätöksen tästä tekee syyttäjä, tosin poliisin esityksestä. Sinänsä poliisi ei siis voi päättää juttujen ”tappamisesta”, joka on viime aikoina nostettu aktiiviseen keskusteluun. Ja hyvä niin. Joka tapauksessa viranomainen, jolla lähtökohtaisesti ei ole oikeutta päättää mitä virkatehtäviä se tekee ja mitä jättää tekemättä, joutuu priorisoimaan sekä hälytystehtävien että aktiiviseen tutkintaan otettavia rikosjuttuja. On hyvä, että tämä problematiikka on noussut laajaan kansalaiskeskusteluun.

Tutkintaan asti päätyneiden rikostapausten paine on kova samalla, kun tutkijat yrittävät saada vanhoja esitutkintapöytäkirjoja valmiiksi rikosten syyteoikeuden uhatessa vanhentua. Tämän kiireen keskellä – aivan syystä, mutta poliisikunnasta johtumattomista syistä – saamme lukea kansalaisten palautetta siitä, miksi rikoksia ei hyvistä alkutiedoista huolimatta saada poliisissa selvitettyä. Syntyy kuva, ettei poliisia kiinnosta rosvojen kiinniottaminen. Voin vain virkakuntani puolesta vakuuttaa, että kyllä kiinnostaa.

Rikostutkinnassakin työskennelleenä tiedän, että rikostutkijamme tunnistavat ja tunnustavat menestyksekkääseen esitutkintaan liittyvän lainalaisuuden: menetetty aika – kadotettu totuus. Tuota kadotettua totuutta etsitään entistä pidemmän aikaviiveen jälkeen ja työn tulokset ovat sen mukaisia. Laatu ei kuitenkaan saa kärsiä, sillä oikeusvarmuuden kannalta olisi kestämätöntä, mikäli esitutkinta suoritetaan huolimattomasti. Ristipaine on valtava juttupinon kasvaessa samalla, kun tutkinnan laatu täytyy pitää korkealla.

Turhautuneisuus nykytilanteeseen näkyy poliisikunnassa. Iltalehden SPJL:n kautta teettämään kyselyyn vastasi yli 2500 jäsentämme, mitä voidaan pitää erityisen suurena vastaajien joukkona. Osaltaan tämä sekä erityisesti runsas avovastausten määrä ja niiden sisältö vahvistavat sitä käsitystä, jota SPJL on sekä viestinnässään että minäkin tässä kirjoituksessani halunnut korostaa: meitä on liian vähän!

Liittona olemme tuoneet poliisikunnan huolen sekä päättäjien että laajan yleisön tietousuuteen. Tällä kirjoituksella olen halunnut avata vallitsevaa syy-seuraussuhdetta, joka on aiheutunut resurssien alenemisesta ja tehtävämäärän samanaikaisesta lisääntymisestä. Osaltani toivon, että ääntämme sekä kuullaan että kuunnellaan varsinkin, kun kansa keväällä 2019 kerääntyy vaaliuurnille valitsemaan Suomen tulevaisuudesta päättäviä kansanedustajia. Poliisin koneisto käy jo nyt ylikierroksilla eikä selviydy sille asetetuista lakisääteisistä tehtävistä. Samalla myös poliisikunta on resurssipulasta johtuen jaksamisensa rajoilla. Tämä ei voi olla heijastumatta poliisin palveluihin ja siten myös palveltavien ja palkkamme maksavien kansalaisten arkeen.

Sisäinen turvallisuus ja sen riittävä resursointi tulee nostaa laajaan kansalaiskeskusteluun kevään eduskuntavaalien yhteydessä. Tämän laajan keskustelun on ansainnut sekä poliisikuntamme että ne kaikki veronmaksajat, jotka rahoittavat yhteiskuntamme toiminnan. Turvallisuus on – ja tulevaisuudessa tulee olemaan entistä korostuneemmin – keskeinen sivistyneen hyvinvointiyhteiskunnan tukipilareista. Turvallisuus on perusoikeus, joka kuuluu kaikille. Samoin poliisikunnalle on turvattava pitkäjänteisesti riittävät resurssit, joiden avulla he voivat selviytyä menestyksekkäästi tehtävästään tavalla, joka huomioi myös työntekijöiden työssäjaksamisen.

 

Jonne Rinne

puheenjohtaja

Suomen Poliisijärjestöjen Liitto

 

 

JonneRinne

Suomen Poliisijärjestöjen Liitto ry:n puheenjohtaja
KTM, HTM, EMBA

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu