JonneRinne

Miksi poliisikunta ”purnaa” resurssien puutteesta?

Poliisin arvostus on Suomessa kansainvälisesti vertailtuna korkealla tasolla ja poliisi lukeutuu yhdeksi maamme luotetuimmista viranomaisista. Ammattiamme arvostetaan ja sen voidaan jopa katsoa olevan osa kansallista kulttuuriamme. Joka ei tätä usko, niin kertokoon jonkun hyvän suomalaisen elokuvan, jossa poliisi ei esiinny tavalla tai toisella.

Näistä tosiasioista ja kirjoittajan väitteistä huolimatta aihetta on syytä lähestyä kriittisesti ja pohtia sitä, miksi suomalaiseen poliisitoimeen on liitetty jatkuva resurssien puute ja sen esiin nostaminen. Miksi poliisin henkilöstössä kasvaa riittämättömyyden tunne ja mikä on sen juurisyynä? Asiaa on syytä avata laajemmin nyt kun Iltalehti on uutisoinut laajasti poliisikuntaan tehdystä kyselystä ja sen tuloksista. Miksi poliisien etujärjestö Suomen Poliisijärjestöjen Liitto ry. korostaa resurssipulaa. Eikö palkansaajaliikkeen pitäisi keskittyä palkasta ja muista työehdoista neuvottelemiseen?

Tarkastelujaksomme voidaan ajoittaa niinkin lähelle kuin kuluvan vuosikymmenen alkuun. Tuolloin rivissä olevien poliisien määrä oli noin 8000. Elettiin syvässä rauhantilassa ja yhteiskunnallisen tilanteen ollessa vakaa. Ennalta estävään toimintaan oli resursseja ja ’lähipoliisit’ kiersivät kouluissa ja oppilaitoksissa kertomassa – kuulijakunnasta riippuen – pyöräilykypärän ja heijastimen tärkeydestä aina huumausaineiden vaaroihin ja haittoihin. Poliisi näkyi liikenteessä Liikkuvan poliisin valvoessa tienkäyttäjien turvallisuutta. Resursseja ei tuolloinkaan ollut liikaa saati edes tarpeeksi, mutta vallitsevan tilanteen kanssa saattoi elää. Tällä tarkoitan myös poliisikunnan työssä jaksamista ja ammatissaan viihtymistä.

Kuluvan vuosikymmenen aikana poliisien määrä on pudonnut noin 7200:een poliisimieheen. Lyhyellä matematiikalla tämä tarkoittaa poliisikunnan vahvuuden vähentymistä keskimäärin noin sadalla poliisimiehellä per vuosi. Tähän vaikutti osaltaan myös poliisin koulutusuudistus, jonka yhteydessä poliisikoulu laitettiin kiinni eikä sinne otettu yhtä ainoaa uutta oppilasta. Poliisikoulutuksen keskeyttäminen aiheutti shokkivaikutuksen poliisien määrään. Tämä kuitenkin realisoitui vasta pidemmällä aikavälillä poliisin koulutuksen kestäessä keskimäärin hieman yli kolme vuotta. Summa summarum: poliisit ja muu poliisin henkilöstö on työskennellyt lähes koko kuluneen vuosikymmenen alas ajettavassa organisaatiossa.

Ainoa hyvä asia muutoksessa on ollut se, että työttömien poliisien määrä on vuosikymmenen aikana taittunut useista sadoista kahden käden sormilla laskettavaksi. Tästä huolimatta satoja poliiseja työskentelee edelleen määräaikaisissa virkasuhteissa ilman taustavirkaa (ts. he eivät tuuraa esimerkiksi virkavapaalle siirtynyttä). Nämä määräaikaisuudet ovat lyhytkestoisia verrattuna esimerkiksi vuorotteluvapaista tai vanhempainvapaista aiheutuneisiin poistumiin ja niiden perusteella täytettäviin määräaikaisiin virkoihin. Taustavirattomia poliiseja oli (12/2018) yhteensä 271 ja taustavirattomia siviilitehtävissä toimivia 269 henkilöä (luku ei sisällä poliisiopiskelijoita).

Käytännössä nämä taustavirattomat määräaikaiset virkasuhteet ovat vaarassa katketa tai katkeavatkin silloin, kun poliisiyksikön vuosittainen rahoituskehys on vaarassa ylittyä erityisesti muuttuvien kustannusten vaikutuksesta (äkilliset ja yllättävät tapahtumat tai esimerkiksi merkittävät valtiovierailut). Tosiasiassa nämä nuoret poliisinalut, joiden tulisi asettua aloilleen ja hankkia asunto ja perustaa perhe, ovat se poliisin olematon ’särkymävara’, jolla jo lähtökohtaisesti riittämättömään poliisibudjettiin saadaan liikkumavaraa. Tämä liikkumavara tehdään kuitenkin nuorten ihmisten kustannuksella.

Poliisien lukumäärän ohella myös työn sisältö ja uudet tehtävät ovat haastaneet virkamieskuntamme. Kuluvan vuosikymmenen puolivälin laajamittainen maahantulo sen kaikkine heijastusvaikutuksineen on vaikuttanut työn määrän kasvun ohella myös sen sisältöön. Lainsäädäntöhankkeiden kuten esitutkinta- ja pakkokeinolakiuudistuksen johdosta työmme edellyttää entistä tarkempia muotomääräyksiä, joiden täyttäminen sitoo entistä enemmän poliisin työaikaa. Näiden lisäksi mm. hybridivaikuttamisen estäminen, terrorismin torjunta ja kyberrikollisuus tuovat uusia haasteita harvenevalle poliisikunnalle, joka yrittää selviytyä päivittäisistä tehtävistään kunniallisesti ja virkavastuun edellyttämällä tarkkuudella.

Kaksoisepäonnistuminen, jolla tässä tapauksessa tarkoitetaan tehtävämäärän lisääntymistä henkilöstöresurssien vähentyessä, on edellyttänyt poliisiviranomaiselta tehtävien priorisointia. Poliisin lähes miljoonasta hälytystehtävästä noin 10% eli 100 000 hälytystehtävää jää vuosittain ajamatta, koska keikalle ei ole lähettää vapaata partiota. Vastaavasti poliisin vastaanottamia rikosilmoituksia ei ehditä tutkia ja niitä joudutaan rajoittamaan pois aktiivisesta tutkinnasta. Päätöksen tästä tekee syyttäjä, tosin poliisin esityksestä. Sinänsä poliisi ei siis voi päättää juttujen ”tappamisesta”, joka on viime aikoina nostettu aktiiviseen keskusteluun. Ja hyvä niin. Joka tapauksessa viranomainen, jolla lähtökohtaisesti ei ole oikeutta päättää mitä virkatehtäviä se tekee ja mitä jättää tekemättä, joutuu priorisoimaan sekä hälytystehtävien että aktiiviseen tutkintaan otettavia rikosjuttuja. On hyvä, että tämä problematiikka on noussut laajaan kansalaiskeskusteluun.

Tutkintaan asti päätyneiden rikostapausten paine on kova samalla, kun tutkijat yrittävät saada vanhoja esitutkintapöytäkirjoja valmiiksi rikosten syyteoikeuden uhatessa vanhentua. Tämän kiireen keskellä – aivan syystä, mutta poliisikunnasta johtumattomista syistä – saamme lukea kansalaisten palautetta siitä, miksi rikoksia ei hyvistä alkutiedoista huolimatta saada poliisissa selvitettyä. Syntyy kuva, ettei poliisia kiinnosta rosvojen kiinniottaminen. Voin vain virkakuntani puolesta vakuuttaa, että kyllä kiinnostaa.

Rikostutkinnassakin työskennelleenä tiedän, että rikostutkijamme tunnistavat ja tunnustavat menestyksekkääseen esitutkintaan liittyvän lainalaisuuden: menetetty aika - kadotettu totuus. Tuota kadotettua totuutta etsitään entistä pidemmän aikaviiveen jälkeen ja työn tulokset ovat sen mukaisia. Laatu ei kuitenkaan saa kärsiä, sillä oikeusvarmuuden kannalta olisi kestämätöntä, mikäli esitutkinta suoritetaan huolimattomasti. Ristipaine on valtava juttupinon kasvaessa samalla, kun tutkinnan laatu täytyy pitää korkealla.

Turhautuneisuus nykytilanteeseen näkyy poliisikunnassa. Iltalehden SPJL:n kautta teettämään kyselyyn vastasi yli 2500 jäsentämme, mitä voidaan pitää erityisen suurena vastaajien joukkona. Osaltaan tämä sekä erityisesti runsas avovastausten määrä ja niiden sisältö vahvistavat sitä käsitystä, jota SPJL on sekä viestinnässään että minäkin tässä kirjoituksessani halunnut korostaa: meitä on liian vähän!

Liittona olemme tuoneet poliisikunnan huolen sekä päättäjien että laajan yleisön tietousuuteen. Tällä kirjoituksella olen halunnut avata vallitsevaa syy-seuraussuhdetta, joka on aiheutunut resurssien alenemisesta ja tehtävämäärän samanaikaisesta lisääntymisestä. Osaltani toivon, että ääntämme sekä kuullaan että kuunnellaan varsinkin, kun kansa keväällä 2019 kerääntyy vaaliuurnille valitsemaan Suomen tulevaisuudesta päättäviä kansanedustajia. Poliisin koneisto käy jo nyt ylikierroksilla eikä selviydy sille asetetuista lakisääteisistä tehtävistä. Samalla myös poliisikunta on resurssipulasta johtuen jaksamisensa rajoilla. Tämä ei voi olla heijastumatta poliisin palveluihin ja siten myös palveltavien ja palkkamme maksavien kansalaisten arkeen.

Sisäinen turvallisuus ja sen riittävä resursointi tulee nostaa laajaan kansalaiskeskusteluun kevään eduskuntavaalien yhteydessä. Tämän laajan keskustelun on ansainnut sekä poliisikuntamme että ne kaikki veronmaksajat, jotka rahoittavat yhteiskuntamme toiminnan. Turvallisuus on - ja tulevaisuudessa tulee olemaan entistä korostuneemmin - keskeinen sivistyneen hyvinvointiyhteiskunnan tukipilareista. Turvallisuus on perusoikeus, joka kuuluu kaikille. Samoin poliisikunnalle on turvattava pitkäjänteisesti riittävät resurssit, joiden avulla he voivat selviytyä menestyksekkäästi tehtävästään tavalla, joka huomioi myös työntekijöiden työssäjaksamisen.

 

Jonne Rinne

puheenjohtaja

Suomen Poliisijärjestöjen Liitto

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (10 kommenttia)

Käyttäjän ErkkiJohansson1 kuva
Erkki Johansson

"Turvallisuus on perusoikeus, joka kuuluu kaikille."

En ole lainkaan eri mieltä, ihmettelen vain miten olemme päätyneet tilanteeseen missä ns. kansanedustajamme eivät tätä asiaa käsitä.

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

Mikä muuttuisi, vaikka poliisien määrä tuplattaisiin?

Käyttäjän TimoKeklinen kuva
Timo Kekäläinen

Parannusta olisi odotettavissa ainakin seuraaviin nykytilanteen ongelmiin:

"Poliisin lähes miljoonasta hälytystehtävästä noin 10% eli 100 000 hälytystehtävää jää vuosittain ajamatta, koska keikalle ei ole lähettää vapaata partiota."

"Vastaavasti poliisin vastaanottamia rikosilmoituksia ei ehditä tutkia ja niitä joudutaan rajoittamaan pois aktiivisesta tutkinnasta."

"Tutkintaan asti päätyneiden rikostapausten paine on kova samalla, kun tutkijat yrittävät saada vanhoja esitutkintapöytäkirjoja valmiiksi rikosten syyteoikeuden uhatessa vanhentua."

"Lainsäädäntöhankkeiden kuten esitutkinta- ja pakkokeinolakiuudistuksen johdosta työmme edellyttää entistä tarkempia muotomääräyksiä, joiden täyttäminen sitoo entistä enemmän poliisin työaikaa."

"Näiden lisäksi mm. hybridivaikuttamisen estäminen, terrorismin torjunta ja kyberrikollisuus tuovat uusia haasteita harvenevalle poliisikunnalle, joka yrittää selviytyä päivittäisistä tehtävistään kunniallisesti ja virkavastuun edellyttämällä tarkkuudella."

Käyttäjän TapioJyrkynen kuva
Tapio Jyrkynen

Poliisien määrän lisääminen tuntuu oikealta ratkaisulta, mutta eikö se ole juuri pakkovallan lisäämistä. Missä on vapaus demokraattisessa maassa? Esimerkiksi Ranskassa syy on verotuksessa, ja seuraus on anarkistisessa käyttäytymisessä esim. poliisia vastaan, valvontakameroiden tuhoamista tai peittämistä ja muuta väkivaltaa. Suomessa vastaavaa tilannetta tuskin tulee, kun poliiseja on niin vähän. Täälläkin voisi korkeasta verotuksesta syntyä jotain vastustusta, mutta suomalaisten tyyli on ennemminkin jättää äänestämättä kuin mellakoida porukalla. Äänestys tekee demokraattisen yhteiskunnan, ja sen ei pitäisi olla alle 50 %. Ranskassa esim. presidentinvaaleissa toisella kierroksella äänestysprosentti oli vuoden 1969 tasolla. "Presidentinvaalien toisen kierroksen äänestysprosentti jäi 75 tuntumaan. Yhtä innottomasti ranskalaiset äänestivät viimeksi presidentinvaaleissa vuonna 1969." https://demokraatti.fi/ranskan-presidentinvaalien-... Anarkismia ei ollut Ranskassa ennen kuin Macron valittiin, joten poliitikoillakin on vastuuta kansalaisten käyttäytymisestä. Kenet valitaan valtaan on avainkysymys myös poliisin kannalta seuraavissa vaaleissa? Vain poliitikot pystyvät lisäämään esimerkiksi poliisin määrärahoja ja määrää poliisissa, tai tuomaan heille järjestyksenvalvontaan panssaroituja autoja. Kansalaisilla ei mielestäni ole tällaista mahdollisuutta.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Poliisien määrän lisääminen tuntuu oikealta ratkaisulta, mutta lisääntyvä henkilöstön määrä tulee kohdentaa sinne, missä on eniten pulaa henkilötyövuosista, eli rikosten tutkintaan.

Henkilöstön lisääntymisessä on tulee huomioida riski, että lisätään ulkona liikkuvien partioiden määrää, tai muuta näkyvää poliisitoimintaa, mutta jätetään tutkinta oman onnensa nojaan, kuten tähän saakka on päässyt tapahtumaan.

Tämän hetkinen resurssien puute on nimen omaisesti tutkinnan resurssien puutetta.

Poliisihallituksen tulisi panostaa myös tutkinnan "mediaseksikkyyteen."

Ahdinko ei korjaudu niin pitkään kuin rikosten tutkijaksi joutuu, eikä pääse.

Käyttäjän JonneRinne kuva
Jonne Rinne

Kiitoksia asiallisesta keskustelusta.

Tilanne on tällä hetkellä se, että priorisointia joudutaan tekemään lähes kaikkien poliisitehtävien osalta. Ainoastaan törkeät tekomuodot, henkeen ja terveyteen liittyvät jutut sekä seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkausta koskevat jutut (erityisesti alsten osalta) ovat kärkihankkeita, joiden resursointi pyritään turvaamaan kaikissa olosuhteissa. Samoin kentällä A-hälytysluokan kiireellisille hälytystehtäville pyritään löytämään viipymättä partio (tarvittaessa vaikka toiselta poliisitehtävältä irroittamalla).

Väistämättä tämä on kuitenkin johtanut tehtävien priorisointiin, toisin sanoen siihen, että virkamies joutuu resurssien rajallisuudesta johtuen valitsemaan mitkä virkatehtävät se tekee ja mitkä jättää tekemättä. Lähtökohtaisesti viranomaisella ei tähän ole oikeutta. Eduskunta säätää lait, joiden noudattamista poliisi on velvollinen valvomaan. Jos lakia rikotaan, suorittaa poliisi esitutkinnan, jonka valmistuttua syyttäjä syyttää jos näyttö riittää ja itsenäiset ja riippumattomat tuomioistuimet arvioivat näytön riittävyyden.

Tilanne on kuitenkin se, että eduskunta ei ole poliisille tehtäviä osoittaessaan huolehtinut siitä, että sillä on myös resurssit suorittaa annetut tehtävät. Tehostamista ja hallintorakenneuudistuksia on tehty jo kolme kappaletta (PORA I 2009, PORA II 2010 ja PORA III 2014). Nyt kyse on siitä, että kun tekeviä käsiä ja näkeviä silmiä ei ole tarpeeksi, on priorisoinnista tullut uusia vakio, jota se on ollut vähintään kuluneen vuosikymmenen ajan. Onneksi nyt käydään laajaa kansalaiskeskustelua siitä, voiko näin olla (mielestämme ei) ja mitä asialle pitäisi tehdä (resursoida poliisi sille annettujen tehtävien mukaisesti). Tällä viittaan tekstissä olevaan kaksoisepäonnistumiseen.

Tuohon vihapuheen tarkkailuun sen enempää kantaa ottamatta todettakoon, että poliisi tekeen rajallisilla resursseillaan nettimaailmassa paljon muutakin kuin tarkkailee vihapuhetta, joskin sekin on lailla poliisin tehtäväksi säädetty. Viittaan kyberrikollisuuden ja lapsiseksijuttujen ohella mm. hybridivaikuttamisen torjuntaan (näin vaalien alla), joka sekin lukeutuu syvässä rauhantilassa poliisin tehtäviin. Siinä missä 90-luvulla tehtiin vielä pankkiryöstöjä (joita ryöstöjaokset tutkivat), on tämä rikollisuuden laji sittemmin siirtynyt puhtaasti internettiin monen muunkin rikollisuuden lajin ohella (kiristykset jne.).

Toivon, että keskustelu jatkuu vilkkaana vastaisuudessakin.

Jonne Rinne

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Aika ironista, että viimeiset pari, kolme vuotta netin mölymystö on yrittänyt päästä eroon nettipoliisesta trollaamalla heidät nurkkaan, maalittamalla, haukkumalla vihapuhepoliiseiksi ja tekemällä erilaisia parodioita.

Kukaan heistä ei ilmeisesti muistanut että nettipoliisien työtä oli myös pitää huolta lapsista ja nuorista verkossa.

Käyttäjän TapioJyrkynen kuva
Tapio Jyrkynen

Mielestäni nettipoliisit ovat onnistuneet internetissä Tor-verkossa -tapahtuneissa rikoksissa. Oikeat rikollisethan eivät käytä samaa verkkoa kuin muut kansalaiset. Itse en ole koskaan käynyt Tor-verkossa, mutta olen lukenut tapauksista, jotka poliisit ovat selvittäneet rikoksia netin avulla. Nettihän tarjoaa sekä poliiseille että rikollisille mahdollisuuden tietoon, jota ei muuten olisi tarjolla. Esimerkiksi facebookissa et voi tietää, oletko rikollisen kanssa tekemisissä vai et? Kaikki perustuu luottamukseen.

Suomi on kuitenkin melko turvallinen maa, ja ainakaan poliitikkoja tai virkamiehiä kohtaan ei tehdä paljon rikoksia. Stubbia kohtaan osunut ilmakivääri-ampuminen case tulee mieleen vakavana rikoksena, https://yle.fi/uutiset/3-9179906 Tekijä sai 6 kuukautta ehdollista vankeutta. Se ei kuitenkaan ollut ainoa vastaava rikos, niinhän Kekkostakin kohtaan ammuttiin. "Kekkosen toisena presidenttivuonna 1957 tapahtui ampumavälikohtaus, jossa tuntemattomaksi jäänyt tekijä ampui kohti presidentin kesäasuntoa Naantalin Kultarannassa Kekkosen perheineen viettäessä juhannusta. Tiettävästi Kekkosen henkilökohtaisesta pyynnöstä tapauksesta vaiettiin täysin. Kekkoseen henkilökohtaisesti kohdistuneet uhkaukset olivat yleisiä, ja presidentin on tulkittu halunneen välttää mielialojen kiihdyttämistä entisestään. Kultarannan päiväkirjaan tapaus merkittiin ikkunan särkymisenä.[39]" Lähde Wikipedia ja Yle

Rikoksista voisi toivoa kovempia rangaistuksia Suomessa. Ei ole mitään järkeä lähteä oikeuteen asti esim. tappouhkauksesta, jos tekijälle tulee maksettavaksi vain muutaman sadan euron sakko, ja tekijä on persaukinen yh-isä-opiskelija ja työtön. Mahdollinen sakko vain pilaisi tekijän taloudellisen tilanteen, ja oikeusprosessi vie turhaa aikaa.

Käyttäjän PerttiAaltonen kuva
Pertti Aaltonen

Poliisin tilastojen mukaan resurssien määrä on eniten vähentynyt päälliköiden, päällystön ja alipäällystön osalta.

Poliisin tilastojen mukaan vuonna 2010 henkilöstön määrä on ollut suurimmillaan. Silloin päälliköitä, päällystöä ja alipäällystöä on ollut yhteensä 2992 henkilöä. Miehistöä on silloin ollut 4833.

Samojen tilastojen mukaan vuonna 2016 päälliköitä, päällystöä ja alipäällystöä on ollut yhteensä 2508 henkilöä. Miehistöä on silloin ollut 4703.

Eo. luvuista laskien on päälliköiden, päällystön ja alipäällystön määrä vähentynyt vuodesta 2010 vuoteen 2016 yhteensä 484 henkilöä. Miehistö on samassa ajassa vähentynyt 133 henkilöä. Suurin vähennys on kohdistunut alipäällystöön, 392 henkilöä.

Lähde: poliisi.fi
Vuosikertomus 2010, sivu 18 https://www.poliisi.fi/instancedata/prime_product_...
Vuosikertomus 2016., sivu 27 https://www.poliisi.fi/instancedata/prime_product_...

Matti Simonaho

"miksi suomalaiseen poliisitoimeen on liitetty jatkuva resurssien puute ja sen esiin nostaminen."

Kai kehitys on tuonut ja tuo tullessaan paljon hyvää, mutta liian positiivisen ajattelun myötä on unohdettu se tosiasia, että myös rikollisuus joka yrittää hyötyä "paljosta hyvästä" kehittyy - ja kansainvälistyy, ja uudentyyppistä rikollisuutta esiintyy jota aikaisemmin ei ole esiintynyt. Ajan myötä syntyy tilanne jossa on jatkuva resurssien puute ja sen esiin nostaminen.

Toimituksen poiminnat